Sano että selviän

”Luulin että kuolen”, sanoi hiljainen äiti lapsivuodeosastolla. Olin siirtänyt tuolin hänen sänkynsä viereen ja alkanut antaa hänen vauvalleen tarvittavaa lisämaitoa. Äiti oli vaikuttanut jähmeän hiljaiselta, enkä ollut keksinyt muuta tapaa lähestyä häntä. Suorat kysymykset eivät tuntuneet sopivilta siinä tilanteessa. Mutta pelkän läsnäolon ansiosta hän alkoi puhua edellispäivien traumaattisista vaiheistaan. En osannut sanoa mitään erityistä hänelle. Varsinkaan en tuntenut itseäni viisaaksi. Mutta olin valmis kuulemaan sen, mitä hän kertoi. Toivon, että se oli riittävästi siinä hetkessä.

Sairaalakätilön kiireisessä arjessa on helppo ja jopa välttämätöntäkin kiirehtiä potilaan ohitse ilman, että hänelle tulee rauhallista mahdollisuutta puhua. Osastosta ja potilaan tilanteesta riippuen tilanteet ovat usein onnellisia, mutta toivottu ja hyvin sujunut lapsen syntymäkin on aina kriisi, muutos, toivon mukaan myönteinen. Se on uusi tilanne, johon ei ole valmiita toimintamalleja. Joillekin potilaille jo sairaalaan potilaaksi tuleminen on vaikeaa, ehkä aiemman sairaalaan liittyvän ikävän kokemuksen vuoksi. Jollekulle toiselle käsillä oleva hetki on hauras ja kipeä vaikean sairauden vuoksi.
On selvää, että kätilö tarvitsee työssään traumatietoista työotetta. Se paitsi rakentaa luottamusta kätilön ja potilaan välillä, ennaltaehkäisee traumatisoitumista esimerkiksi synnytyskokemukseen tai tehtyyn toimenpiteeseen liittyen. Traumareaktion pitkittyminen tai vaikeutuminen altistaa monille terveysongelmille ja on haavoittava tekijä mahdollisia myöhempiä kriisejä kohdattaessa. Traumatisoitumisen on ajateltu olevan kansanterveydellinen ongelma sen moninaisten vaikutusten vuoksi.

Hyvä uutinen on se, että varsin monet selviävät elämänsä kriisivaiheista omatoimisesti, oman resilienssinsä, joustavuutensa, ansiosta ja läheisten tuella. Kriisityön yksi lähtökohta onkin auttaa ihminen auttamaan itse itseään.

Äkillisessä kriisitilanteessa auttajalta odotetaan rauhallisuutta ja selkeää viestintää. Käytännön apu ja välttämättömistä asioista huolehtiminen (ruoka, yhteys läheisiin jne) on tärkeää. Tärkeää on myös saada tietoa tapahtuneesta kokonaisuuden hahmottamiseksi. Tilanteen vakauttamisessa yksittäiset sanat saavat suuren merkityksen – enempää asianosainen ei kerralla pysty ottamaan vastaan.
Kriisityön opinnoistani jäi kirkkaana mieleeni: älä koskaan kysy, miltä tuntuu. Auttajan tulee olla herättämättä lisää tunteita. Auttaja kysyy sen sijaan tarpeista. Tämä on hyvä ohje siksikin, että kriisin sattuessa ihmiset reagoivat hyvin eri tavoin. Oman reaktion tai kokemusten perusteella ei voi päätellä toisen ihmisen tapaa reagoida. Monille ihmisille esimerkiksi puhuminen on keskeinen selviytymiskeino traumaattisen tapahtuman jälkeen. Kuitenkaan puhuminen ei ole kaikille välttämätöntä tai edes hyödyllistä. On aivan sallittua lähteä hakkaamaan halkoja puhumisen sijaan, jos se tuntuu itselle hyvältä!

Aina traumaattisesta tapahtumasta toipuminen ei suju ongelmitta. Häiriön varhainen tunnistaminen on hyödyttävää. Ammattilaisen tulisikin tunnistaa voimakkaasti oireilevat jatkohoitoa ja avunsaamista varten.

Sairaaloissa on mahdollisuus konsultoida psykiatrista sairaanhoitajaa ja/tai psykiatria. Yksittäinen kätilökin voi silti miettiä omaa työn arkeaan. Miten välittäisin kannattelevaa empaattisuutta ja ystävällisyyttä? Annanko potilaalle tilaa puhua?

On hyvä muistaa, että toistemme ongelmia meidän ei tarvitse ratkaista. Ammattilaisen tehtävä on kuunnella ja kestää se, mitä potilaan on itse vaikea kestää. Kun on hätä, toisen ihmisen antama turva ja rauha on olennaista.

Lopulta tärkeää on muistaa huolehtia itsestään. Olenko kuunnellut itseäni? Olenko saanut tilaa olla oma itseni? Oman elämänhistorian työstäminen sekä omasta jaksamisesta huolehtiminen on välttämätöntä auttajalle. Kohdatakseen toisia on uskaltauduttava kohtaamaan ensin itsensä.
Ihminen voi selvitä vaikeistakin tapahtumista ja traumoista, mikä on lohdullista saada kuulla. Tunteet saattavat olla voimakkaita, mutta usein ne haalistuvat ajan myötä eivätkä ne itsessään ole vaarallisia. Aurinko nousee joka aamu uudestaan.


”Tiesin silloin, mitä oli ymmärtäminen: sitä että kaikki muuttuu vaikka ei tapahdu mitään.” (Leena Krohn)


Blogitekstin on kirjoittanut
Laura Nummikivi, FM, kätilö, traumaattisten tapahtumien kriisityöntekijä

Yhdessä -perheiden parhaaksi

Olimme kätilöyhdistyksenä ensimmäistä kertaa mukana Kuopiossa Odotusta ja vanhemmuutta perhevalmennuksessa, joka on järjestetty messutyyppisesti Kuopion Perheentalolla. Paikalla on eri toimijoita, jotka tukevat toiminnallaan lapsiperheiden arkea (mm. neuvolan terveydenhoitajia, Kuopion ensikotiyhdistys, Kuopion Imetystukiryhmä, Kuopion ev.lut seurakunnan lapsityö ja Perheasiain neuvottelukeskus ja Pelastakaa lapset ry). Tapahtumaan on vapaapääsy ja kevään aikana valmennusta järjestetään yhteensä kolmena iltana.

Yhteistyö

Meitä pyydettiin mukaan valmennukseen neuvolan terveydenhoitajan toimesta. Olimme heti innostuneita ja kätilöiden läsnäolo valmennuksissa on mielestäni ehdottoman tärkeää. Haluan kuitenkin kuuluttaa yhteistyön merkitystä. Voimme omalla kätilön asiantuntijuudellamme tukea perheitä, mutta kun yhdistetään monen toimijan asiantuntijuus, niin mikäs sen parempi oppimiskokemus myös meille ammattilaisille.

Me saimme oman pisteemme neuvolan terveydenhoitajien vierestä toiveemme mukaan – hienoa! Ja kuinka luontevaa oli heti vaihtaa kuulumisia työkentiltä sekä saada kiitosta siitä, että me kätilöt olimme paikalla. Meitä oli odotettu. Jo lyhyen kuulumisten vaihdon jälkeen olimme jakaneet materiaalia toinen toisillemme ja todenneet, kuinka tärkeää on entisestään tiivistää yhteistyötä kätilöiden ja terveydenhoitajien kesken.

Yhdessä valmentaminen on yksi tapa tiivistää tätä yhteistyötä. Perheentalon tila ja tunnelma oli toimiva. Toimijat kiersivät toinen toistensa pisteitä ja lisäsivät tietouttaan. Ja mikä parasta, siellähän näki myös entisiä työkavereita ja kätilö-kollegoita, jotka nyt tukevat perheitä eri vaiheissa. Kätilöistä on moneksi!

Ohjaus

Yhteinen osallistuminen valmennukseen tukee myös yhteistä tapaa ohjata perheitä. Tästä teemasta olemme vasta saaneetkin lukea ja se on herättänyt keskustelua. Perheiden tapaaminen valmennuksen yhteydessä antaa mainion mahdollisuuden esimerkiksi imetysohjaukseen ja varhaiseen tukemiseen. Perhe saa samalla tietoa terveydenhoitajalta sekä kätilöltä.

Perheet

Perheet saapuivat paikalle jokainen oman aikataulunsa mukaan. Osa yksin, osa ystävän ja osa puolison kanssa. Suurin osa heistä oli raskaana ensimmäistä kertaa. Raskaus saattoi olla alkuvaiheessa tai jo lähellä laskettua aikaa. Tai osa ehkä vasta suunnitteli raskautta. Jokainen kohtaaminen on kuitenkin yksilöllinen, ainutlaatuinen ja tärkeä. Illan aikana pystyi aistimaan, kuinka avoimesti meihin suhtaudutaan. Kätilöihin luotetaan ja uskalletaan kertoa epävarmuuksista sekä myös aidosti yllättyä juttelun aikana.

Aiomme ehdottomasti olla mukana myös seuraavilla kerroilla ja kätilöyhdistyksemme keskeinen ajatus kätilöiden ja sairaanhoitajien juhlavuonna on yhteistyö sekä verkostoituminen!

Omat toiveeni kätilönä on;
- Ei unohdeta perheiden ääntä.
- Pyritään avoimeen yhteistyöhön, niin meidän kätilöiden kuin muiden toimijoiden kesken – näin myös perheet saavat parhaan tuen ja yhdessä olemme vaikuttavampia.

/Tea
Kätilö ja Pohjois-Savon kätilöyhdistyksen puheenjohtaja

Tyttöjen sukuelinten silpomisen perinne tulee saada katkaistua

Silpominen puheeksi

Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen vastaista päivää. Tyttöjen sukuelinten silpominen loukkaa useita ihmisoikeuksia. Jokaisella tytöllä on itsemääräämisoikeus omaan kehoonsa ja identiteettiinsä. Koskemattomuuden rikkominen jättää helposti elinikäiset jäljet, joten asiaan on erittäin tärkeä puuttua.

Tyttöjen sukuelinten silpominen tarkoittaa kaikkia ilman lääketieteellistä syytä tehtyjä toimenpiteitä, joissa vahingoitetaan tytön ulkoisia sukuelimiä. Alun perin silpominen on tarkoitettu tytön parhaaksi ja suojaamaan tytön koskemattomuutta ja siveyttä ennen avioliittoa. Myös monet muut erilaiset syyt, kuten puhtauskäsitykset, kulttuuriin liittämisen rituaalit ja esteettiset syyt pitävät perinnettä yhä yllä joillain alueilla. Usein perinteen ajatellaan liittyvän tiettyihin uskontoihin, mutta mikään uskonto ei perusopetuksissaan kehota silpomiseen ja silpomista on harjoitettu esimerkiksi jo ennen kristinuskon ja islamin syntyä. Virheelliset uskonnon tulkinnat voivat kuitenkin puoltaa perinteen jatkamista.
Silpomista harjoitetaan eri puolilla maailmaa. Silpominen on yleisintä Afrikan maissa, mutta on hyvä pitää mielessä, että perinnettä harjoitetaan myös esimerkiksi Lähi-idän ja Aasian alueilla. Silpomisikä vaihtelee kulttuurista toiseen ollen yleisintä 4–12 -vuotiaana. Maailmassa arvioidaan olevan noin 3 miljoonaa tyttöä vaarassa joutua silvotuksi, vaikka viime aikoina on saatu viitteitä perinteen vähenemisestä. Suomessa silpomisen riskissä ovat erityisesti juuri maahan tulleet tytöt, jotka ovat lähtöisin maista, joissa perinnettä harjoitetaan.

Viimeistään raskausaikana avausleikkaukseen

Silpominen on otettava puheeksi kaikkien silpomisperinnettä harjoittavilta alueilta lähtöisin olevien kanssa terveydenhuollon asiakaskontakteissa. Silpomisen läpikäyneille nuorille tytöille tulee tarvittaessa tarjota mahdollisuutta avausleikkaukseen jo ennen seksielämän aloittamista. Avausleikkaus on nopea polikliiniinen toimenpide, jossa suljettuja häpyhuulia yhdistävä arpikudos avataan ja näin helpotetaan muun muassa virtsaamiseen, kuukautisvuotoon ja yhdyntöihin liittyviä vaivoja. Raskauden ja synnytyksen yhteydessä korostuu vastasyntyneen tytön koskemattomuuden huomioiminen sekä tulevan äidin hyvinvointia. Raskauden aikana tehty avausleikkaus helpottaa raskauden ja synnytyksen seurantaa ja vähentää esimerkiksi sektioiden ja repeämien riskiä. Avausleikkauksen yhteydessä naiselle tulee tarjota tukea siihen minäkuvan muutokseen ja uusien fyysisten tuntemusten läpikäymiseen, minkä toimenpide aiheuttaa. Myös seksuaalineuvojan tai -terapeutin tapaamista suositellaan.

Mahdollisuus korjausleikkaukseen

Silpomisen läpikäyneelle naiselle voidaan tarjota myös plastiikkakirurgista korjausleikkausta. Korjausleikkaus tarkoittaa arpikudoksen poistoa sekä häpyhuulien ja klitoriksen uudelleen muovaamista. Korjausleikkauksella voidaan parantaa seksuaalista hyvinvointia ja nautinnon löytymistä, mutta oleellista siinä on erityisesti sukupuoli-identiteetin ja naiseuden tukeminen sekä naisen itseluottamuksen vahvistaminen. Suomessa korjausleikkauksia tehdään Töölön sairaalassa Helsingissä Plastiikkakirurgian klinikassa. Korjausleikkaukseen voi pyytää lähetteen omalta lääkäriltä ja leikkaus kuuluu julkisen terveydenhuollon piiriin.

Tytön siveys ei riipu silpomisesta Jokaisen tuoreen vanhemman on hyvä kuulla oman lapsensa olevan hyvä juuri sellaisena kuin hän on. Silpomisperinnettä harjoittavasta maasta lähtöisin olevien perheiden kanssa keskusteltaessa on hyvä korostaa tytön oikeutta koskemattomuuteen, silpomisen terveyshaittoja ja silpomisen lainvastaisuutta Suomessa. Perheiden kanssa on hyvä puhua myös siitä, että tytön siveys ei ole riippuvainen silpomisesta. Synnytyksen jälkeen lapsivuodeosastolla viimeistään lastenlääkärin tarkastus perheen kotiutuessa on se hetki, jolloin silpominen on syytä ottaa puheeksi.

Miten ottaa puheeksi?

Naisen elämänkaaren aikana tulee raskausajan lisäksi muitakin oivallisia hetkiä ja tilanteita, joissa kätilölle tarjoutuu tilaisuus ottaa asia puheeksi ja tukea naista hakemaan apua vaivoihinsa. Monelle Suomessa pitkään asuneelle silpomisperinnettä harjoittavasta maasta lähtöisin olevalle silpomisaihe voi olla jo hyvinkin etäinen ja vieras. Suomessa syntyneet tytöt, joiden vanhemmat ovat lähtöisin perinnettä harjoittavilta alueilta, eivät välttämättä ole koskaan edes kuulleet asiasta. Tämän takia jokaisen ammattilaisen tulee kiinnittää huomiota siihen, miten asian ottaa puheeksi. Asiakkaan tuomitseminen tai kysymättä olettaminen ei vie perinteen lopettamista eteenpäin. Asiaa voi lähestyä esimerkiksi kertomalla silpomisesta yleisellä tasolla, kysymällä onko asia asiakkaalle tuttu ja kysymällä perheen omista ajatuksista asian suhteen. Asian kirjaaminen potilastietojärjestelmään on tärkeää, jotta voidaan välttää turhauttava asian kysyminen uudelleen ja uudelleen. Kirjattu tieto asian puheeksi otosta auttaa myös huomaamaan, jos aiemmissa hoitokontakteissa asia on jäänyt selvittämättä.

Vaikka aihe tuntuisi vieraalta, on meidän jokaisen kätilön tehtävä kuitenkin ottaa se puheeksi naisen kanssa ja tarjota hänelle apua samalla tukien perhettä katkaisemaan perinne omien tyttäriensä kohdalla.


Lisätietoa:
Koukkula, M. & Klemetti, R. 2019. Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen (FGM) estämisen toimintaohjelma. STM. Julkaisuja. 1/2019. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4029-1 

Blogitekstin on kirjoittanut
Mimmi Koukkula
Kuvassa vierailulla Somalimaassa Hargeisassa synnytyshuoneessa.
Kuva: Reija Klemetti