lauantai 28. joulukuuta 2019

Kätilöiden vuosi 2020


Kätilö on usein työssään uuden äärellä; uuden elämän, uuden toivon, uuden ihmisen. Nyt edessämme on uusi vuosi, uusi mahdollisuus. Taaksemme jää Kätilöliiton juhlavuosi ja kokonainen vuosikymmen. On aika kääntää sivua ja jatkaa matkaa, yhdessä eteenpäin. Uusi vuosi tuo tullessaan myös aiheen nostaa rintaa rottingille ja kertoa kaikille, että hei, me ollaan kätilöitä!

Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut vuoden 2020 olevan sairaanhoitajien ja kätilöiden vuosi. Kätilöt ovat yksi yhteiskuntien muuttumisen ja ihmisten hyvinvoinnin paranemisen kannalta kriittisesti tarpeellinen ammattiryhmä. Maailmalla perheet ovat hyvin eriarvoisessa asemassa. Moni nuori jää ilman seksuaali- ja lisääntymiskasvatusta, uusi äiti synnyttää ilman kätilön tukea ja erilaisten naistentautien kanssa kamppailevat naiset joutuvat kohtaamaan sairautensa ilman ammattilaisen tukea.

Olemme Suomessa monessa suhteessa onnekkaassa asemassa; naiset ja perheet saavat pääsääntöisesti erittäin laadukasta tukea ja hoitoa elämän eri vaiheissa. Kätilöiden eettiset ohjeet ohjaavat työtä ja kätilöt saavat työskennellä laajalla kentällä naisten ja perheiden parissa. Mutta myös meillä on omat haasteemme Suomessa. Keskittämisen seurauksena monen perheen matka lähimpään synnytyksiä hoitavaan yksikköön on pidentynyt, naistentautien yksiköitä on sulautettu muihin erikoisaloihin ja jatkuvat säästöpaineet kuormittavat kätilöitä, työhyvinvointi muuttuu työpahoinvoinniksi. Riittävyyden tunne ja kyky tehdä työnsä parhaalla mahdollisella tavalla ovat koetuksella.

Omaan työhön ja työoloihin pitää olla mahdollisuus vaikuttaa. Ensi vuoden aikana meillä on erinomainen mahdollisuus saada äänemme kuuluville. Voimme pyrkiä vaikuttamaan yksittäisinä kätilöinä, yhdistyksinä, yhteisönä ja liittona. Nyt on tilaisuutemme!

Kansainvälinen kätilöliitto (ICM) kehottaa: celebrate, demonstrate, mobilise, unite. Juhli, näytä esimerkkiä, liikuta/pane liikkeelle ja yhdistä.  ICM tunnistaa kätilöiden tekemän tärkeän työn kansainvälisesti ja haluaa yhdistää kätilöt ja naiset tasa-arvoisen maailman puolesta. Vuoden tavoitteena on juhlistaa kätilöiden työtä, nostaa esille maailmalla vallitsevat vaikeat työolosuhteet ja vaikuttaa päättäjiin, jotta ympäri maailmaa ymmärrys panostaa laadukkaaseen terveydenhuoltoon niin kätilöiden kuin myös sairaanhoitajien työn arvostamisen kautta lisääntyisi. 


Vuoden 2020 aikana myös Kätilöliitto toivoo kaikkien juhlistavan kätilöiden työtä ympäri maailmaa. Jokaisella naisella ja perheellä on oikeus kätilöön, koko elämän läpi. Toivomme, että yksittäiset kätilöt, yhdistykset ja yhteiskunnalliset vaikuttajat lähtevät mukaan tähän vuoteen oman panoksensa avulla.

Investoiminen kätilöihin kannattaa

Voit seurata kansainvälin juhlavuoden kulkua sekä WHO:n että ICM:n kanavien kautta. ICM:n vuosi käynnistyy heti tammikuussa. ICM haastaa kaikki kätilöt lisäämään kuvia vuoden ensimmäisen päivän vauvoista kätilön käsissä. Kuvan voi jakaa Facebookissa, Twitterissä tai Instagramissa hästägillä #midwives2020 @worldmidwives. Kätilöliitto kehottaa lisäämään myös hästägin #kätilöt2020

Kuvausohje ja kuvan lisääminen somekanaville:

  •        Muista aina kysyä lupa perheeltä kuvan ottamista ja julkaisemista varten
  •        vauva on syntynyt 1.1.2020
  •         kätilö auttoi lapsen maailmaan
  •        kuvassa tulisi olla äiti, lapsi ja kätilö
  •        käytä hästägejä: #midwives2020 #kätilöt2020 @worldmidwives @kätilöliitto

Ota seurantaan liiton eri somekanavat ja pääset ensimmäisten joukossa mukaan juhlintaan ja vaikuttamiseen.

Minä kätilönä asetan ensi vuoden tavoitteeksi vaikuttaa yhteiskunnallisesti, haastaa päättäjiä ja tehdä Suomessa tehtävää erittäin laadukasta kätilötyötä näkyväksi maailmalla. Mikä on sinun tavoitteesi ensi vuodelle?

Toivon, että uusi alkava vuosi ja vuosikymmen on meille jokaiselle onnekas ja täynnä välittämistä sekä rakkautta.

Kätilöiden vuotta toivottaen,
Anna-Kaisa

Blogitekstin kirjoittaja on kuopiolainen kätilö ja Kätilöliiton uusi varapuheenjohtaja. 

maanantai 16. joulukuuta 2019

Mistä löydät sä kätilön, onko sopiva sulle hän?

Ammattimaisella kätilöinnillä on maassamme pitkät perinteet. Suomessa kätilöitä on koulutettu jo yli kahdensadan vuoden ajan. Koulutetun kätilön historia on Suomessa tuplasti pidempi kuin maamme itsenäisyys. Koulutuksessa vastataan kunkin ajan haasteisiin ja koulutuksen - niin opetettavien sisältöjen kuin pedagogiikan - onkin muututtava ajan mukana. Tällä hetkellä maailma tuntuu olevan kovemmassa muutoksessa kuin aikoihin. Ihmisoikeuksia ja niiden mukana erityisesti naisten ja sukupuoli- sekä seksuaalivähemmistöjen seksuaalioikeuksia pyritään kaventamaan kaikkialla, myös Euroopassa. Sosiaalinen media ja parantunut tiedonkulku tuovat muutokset ja kuohunnan kaikkien tietoisuuteen reaaliajassa. Eikä tuo muutos aina näytä hyvältä.

Miten kätilöt pysyvät mukana ja vastaavat haasteisiin? Kaksi sataa vuotta sitten kätilön paras avu oli yksin selviäminen kiperissä tilanteissa usein tiettömien taipaleiden takana, nykytiedon valossa varsin puutteellisin tiedoin ja välinein. Ratkaisu oli tuolloin rohkeus, kekseliäisyys ja joskus ronskiuskin. Nykykätilö tekee työtään tiimissä, uusimpaan tutkimustietoon perustuen, ja tieto hänen osaamisestaan jaetaan heti – niin hyvässä kuin pahassa. Monissa ammateissa pitää aina olla parhaimmillaan, erityisesti niin on synnytyskätilöiden työssä. Synnytys voi olla juuri nyt asiakkaana olevan perheen ainoa. Jotta vastaamme meille asetettuihin toiveisiin, onkin nykykätilön paras avu sensitiivisyys ja dialogisuus.

Kätilön työkenttä on laaja; jokaisella ihmisellä on seksuaali- ja lisääntymisterveys ja jokainen tarvitsee sen tiimoilta tukea ja hoitoa elämänsä varrella. Mutta mistä apua tarvitseva kätilönsä löytää? Missä kätilöt tekevät työtään? Minulta kysytään usein teenkö vielä kätilön töitä? Kyllä teen, olen tehnyt jo 35 vuotta, vaikka vain pienen osan siitä synnytyssalissa. Puheenjohtajana Kätilöliitossa minulla on onneksi tukenani ja osaamistani ohjaamassa yli 4000 valmistunutta ja opiskelevaa jäsentä kätilöimisen laajalta kentältä.

Kätilö on seksuaali- ja lisääntymisterveyden asiantuntija, joka tekee työtään kaikkialla, missä seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluja tarjotaan. Kätilö on mukana esimerkiksi, kun raskautta ehkäistään tai seksuaalisuuteen tai sukupuoleen liittyviä pohdintoja mietitään, kätilö on mukana, kun raskautta ei ala kuulua tai se on alkanut aikaan, joka ei ole raskaudelle mahdollinen. Kätilö on mukana, kun vauvaa odotetaan ja synnytetään ja vanhemmuus alkaa konkreettisesti. Kätilö tukee vanhempia imetyksen onnistumiseksi. Kätilön apua on tarjolla naistentautien polilla ja osastolla, hal-polilla, trans-polilla sekä seri-työssä.

Kätilö tekee työtään itsenäisesti mutta aina vahvasti myös tiimissä, johon hän tuo oman osaamisensa. Niin kuin kaikessa työssä, niin kätilöimisessäkin tulee hyväksi, jos maltaa kuunnella, harjoitella ja pyytää apua. Kun oma osaaminen kasvaa, kätilön tehtävä on tukea uusia nuoria kätilöitä löytämään oma tapansa tehdä parasta mahdollista tutkimukseen perustuvaa ja dialogista kätilötyötään. Seuraavan sukupolven opettaminen ei ole vain kätilöopettajien työtä vaan ihan jokaisen kätilön vastuulla. Tullakseen hyväksi mentoriksi on jokaisen kokeneen kätilön hyvä ajoittain pysähtyä oman arvomaailmansa ja ihmiskäsityksensä äärelle sekä pohtia kehittymisen tarvetta. Jokainen kätilö muistaa ensimmäiset kätilöohjaajansa. Tehdään niistä muistoista voimamuistoja, joihin on hyvä ja voimauttavaa palata.

Riippumatta siitä, mistä asiakkaasi, potilaasi, tutkittavasi sinut hyvä kätilö löytää, toivon että he löytävät sensitiivisen kätilön, joka on aina riittävästi parhaimmillaan.


Katriina

lauantai 7. joulukuuta 2019

Kätilöiden välisestä ystävyydestä


 Tekstin kirjoittanut oululainen kätilö ja hallituksen jäsen Anitta Nykyri

Olen juuri ollut neljä päivää Tampereella. Kaksi päivää töissä synnytysseminaarissa ja kaksi päivää Kätilöliiton hallituksen kokouksessa. Näiden päivien aikana tunne siitä, kuinka kätilöt ovat yksi, vahva heimo, vahvistui entisestään. 

Synnytysseminaarissa toisilleen entuudelta tuntemattomat kätilöt tekivät yhdessä Hands on - harjoituksia ja osallistuivat simulaatioharjoituksiin. Kaveria kannustettiin ja autettiin, opiskelijat ja jo hieman kokeneemmat kätilöt toimivat yhdessä toistaan tukien. 

Minun omin alani kätilömaailmassa on imetys ja siihen liittyvät näkökulmat. Simulaatioharjoituksissa pääsin kokemaan ulosauton huikeuden, vaikkakin vain nukella. Kädet asettuivat kuin taikaiskusta juuri oikeisiin asemiin, vaikka edellisestä oikeasta ulosautosta on jo vierähtänyt aikaa. Kiitos Niina avusta ja rohkaisusta😊 

Luennot herättivät keskustelua ja ajatuksia, näitä jaettiin tauoilla ja toivottavasti keskustelu jatkuu myös työpaikoilla. Jokaisella meistä on lakisääteinen oikeus täydennyskoulutukseen, muistakaa tutustua ensi vuoden monipuoliseen koulutustarjontaan ja tulkaa mukaan. Jos tulet mukaan itse maksavana, kannattaa hakea Liitolta stipendiä osallistumismaksuun. 

Synnytysseminaarin jälkeen Kätilöliiton hallitus piti kaksipäiväisen kokouksen, jonka aikana käytiin paljon rakentavaa keskustelua. Pyrimme ensi vuonna vastaamaan vuosikokouksessa esitettyyn toiveeseen avoimuudesta ja keskustelusta. 

Vuosi 2020 on sairaanhoitajan ja kätilön vuosi. Toivonkin, että jokainen kätilö, joka tekee töitä tällä hetkellä muissa kuin juuri kätilön töissä, on rohkeasti ja ylpeästi kätilö. 

Työskennellessäni kirurgisella osastolla urani alussa kannoin ylpeänä kätilön merkkiä, ja sain usein kuulla, kuinka hienoa oli olla kätilön käsissä. Minä olen iloinen ja ylpeä siitä saadessani olla osa upeaa kätilöperhettä, perhettä, jossa välillä mielipiteet eroavat toisistaan, mutta kaikilla on sama tavoite, asiakkaan parhaaksi toimiminen.  
x

Tervetuloa Kätilöliiton blogiin!


Olet juuri klikannut itsesi Kätilöliiton ihka uuteen blogiin. Tervetuloa! Toivottavasti viihdyt kanssamme. 

Blogin tavoitteena on toimia kanavana kaikkien kätilöliiton jäsenten välillä. 

Blogiin voi tarjota kuka tahansa omaa kirjoitustaan, jos se koskettaa kätilötyötä. Blogin kautta äänen saavat kuuluviin mm. liiton sidosryhmät, vaikuttajat ja erityisosaajat. Blogi antaa uuden kanavan kertoa hallituksen työskentelystä sekä koulutustyöryhmän työstä. Toivomme tietysti myös, että yhdistykset innostuvat kirjoittamaan blogiin säännöllisesti. 

Kirjoitusohjeet:

Miten pääset kirjoittamaan blogiin?
Sinulla on mielessäsi päivän polttava aihe, josta haluaisit kirjoittaa liiton blogiin. Silloin pistä kynä (tai kone) sauhuamaan ja kirjoita napakka teksti suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Blogin tekstejä julkaistaan säännöllisesti, toivottavasti vähintään pari kertaa kuukaudessa. 

Millainen kirjoitus voidaan julkaista?
Kirjoitus saa olla kantaaottava ja ajatuksia herättävä, mutta se ei saa loukata ketään tai olla muutenkaan Kätilöliiton periaatteiden vastainen. Lopullisen päätöksen blogitekstien julkaisemisesta tekee viime kädessä liiton puheenjohtaja.

Kirjoitusohje blogiin:
Kirjoitus voi olla pituudeltaan maksimissaan 4000 merkkiä. Lähetä valmis teksitisi sähköpostitse Kätilöliiton toimistoon joko puheenjohtaja Katriinalle tai varapj Anna-Kaisalle. 

Ensimmäisen blogitekstin meille on kirjoittanut hallituksen jäsen, oululainen kätilö Anitta Nykyri. Anittan erityisosaaminen hallituksessa on mm. imetys. Ensimmäinen blogiteksti käsittelee kätilöiden välistä ystävyyttä.

Mukavaa joulunodotusta kaikille,

Toivottaa Kätilöliiton hallitus