perjantai 24. huhtikuuta 2020

Toiveikasta vai toivotonta kätilötyötä?

”Oikeus toivoon” oli otsikkona helmikuussa ilmestyneen Helsingin Sanomien artikkelissa, jossa haastateltiin professori Risto Saarista. Artikkelissa käsiteltiin toivoa ja sen säilymistä ilmastonmuutosahdistuksen ja monenlaisten poliittisten uhkakuvien maailmassa. Artikkeli julkaistiin hyvän aikaa ennen kuin koronasta tuli maailmanlaajuinen pandemia. Vaikuttaa siltä, että pandemian myötä toivosta on alettu puhua entistä enemmän. Kaikki tämä saikin pohtimaan, miten on toivon laita kätilötyössä? Ja ennen kaikkea, mikä saa kätilön säilyttämään toivonsa työssään?

Saarisen (2020) mukaan toivon voi säilyttää ymmärtämällä, että siihen liittyy kolme asiaa: toivo, tyyneys ja ei toivo. Ihmisellä on hyvä olla arkisia toiveita, kuten esimerkiksi toiveita lomasta, paremmasta arjesta ja levosta. Lisäksi meillä on pidemmälle ulottuvaa toivoa. Se on jotakin sellaista, jonka otamme vakavasti, vaikka se ei toteutuisi. Toivoon tarvitaan myös tyyneyttä. Se on tila, jolloin ollaan toivomatta mitään erityistä. Tyyneyden tilassa omat työtehtävät hoidetaan mahdollisista haasteista huolimatta. Toivoon kuuluu myös ei toivomisen -tila. Se tarkoittaa asioiden toistaiseksi sikseen jättämistä, koska toivomisen tilassa on mahdotonta elää koko ajan.

Kuva: Päivi Oinonen


Mikä sitten voisi auttaa säilyttämään toivoa kätilötyössä? Ehkä sitä on mahdollista säilyttää ajattelemalla asioita, jotka ovat hyvin niin työssä kuin sen ulkopuolella. Ehkä toivoa voi muutoksien
ja poikkeusolosuhteiden keskellä säilyttää keskittymällä perustyöhön: kätilötyön ytimeen. Energiaansa voi mahdollisuuksien mukaan pyrkiä kohdistamaan sellaisiin asioihin, joihin voi vaikuttaa, kuten oman työn järjestämiseen ja sujuvoittamiseen. Kätilöinä tunnemme oman työmme erityispiirteineen, joten sen kehittäminen kuuluu meille, kaikissa tilanteissa.


Toivon vastakohta on pelko. Koronaepidemian myötä monet rutiinit ovat muuttuneet, myös kätilötyössä. Työn takia koronavirukselle altistuminen ja sen myötä oman perheen altistuminen voi pelottaa. Moni kätilö pohtii varmasti aika ajoin pärjäämistään ja osaamisensa riittävyyttä muutosten keskellä ja pysymistään ajan tasalla vinhasti muuttuvien ohjeiden kanssa. Oma jaksaminen voi myös mietityttää. Lisäksi täysin uutta tilannetta elettäessä kaikkiin kysymyksiin ei ole heti saatavilla vastauksia ja siitäkin huolimatta työ täytyy hoitaa. Tyyneyden saavuttamisessa voi olla olennaista hallinnantunne. Mitä paremmin kokee hallitsevansa työnsä ja pystyvänsä vaikuttamaan siihen, sitä paremmin voisi tyyneyden ajatella olevan saavutettavissa. Tyyneyttä voi tuoda myös luottamus siihen, että ammattitaito kantaa, ja muutostilanteisiin saa riittävästi koulusta, tukea ja apua sekä työnantajalta että kollegoilta. Tyyneyttä voi olla myös se, että hoitaa työnsä niin hyvin kuin kulloisessakin tilanteessa on mahdollista. Toisinaan se voi olla enemmän, toisinaan hieman vähemmän.

Toivoa työyhteisössä voi vahvistaa tarjoamalla apua ja auttamalla kollegaa. Kuunteleminen ja huolien jakaminen sekä myötäeläminen ovat keinoja luoda toivoa. Sama voi päteä myös kohtaamisissa asiakkaiden/potilaiden kanssa. Välillä, ei toivomisen -tilassa, voi suhtautua armollisesti itseään kohtaan; aina ei ole pakko jaksaa innostua kaikesta. Työyhteisöjen rikkautena on kuitenkin se, että joku kollegoista saattaa innostua. Innostus voi puolestaan tarttua muihin ja aikaansaada uutta. Asioihin perehtyminen ja niiden eteen työskentely, ne, jos mitkä, voivat lisätä toivoa.

Toivon sinulle, kätilö, toivoa, tyyneyttä ja ei toivoa, kutakin sopivissa määrin.


Päivi
kätilö
Kätilöliiton hallituksen jäsen ja Uudenmaan läänin kätilöyhdistyksen hallituksen jäsen

Lähde:
Helsingin Sanomat. Oikeus toivoon: miten ihminen voi säilyttää toivon, kun ilmastonmuutos ahdistaa ja uhkakuvat vyöryvät päälle. 9.2.2020. Saatavilla: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006399822.html

lauantai 11. huhtikuuta 2020

Viekö kätilö potilastietojärjestelmää vai potilastietojärjestelmä kätilöä?



Terveydenhuollon digitalisaatio eli tietotekniikan hyödyntäminen potilaiden hoidossa on ollut viime vuosina kasvava suuntaus. Sen myötä useissa Suomen sairaaloissa on otettu käyttöön uusia potilastietojärjestelmiä. Digitalisaation tarkoituksena on muun muassa helpottaa hoitotyötä parantamalla tiedon kulkua ja säästämällä kirjaamiseen kuluvaa aikaa poistamalla siihen liittyviä päällekkäisyyksiä. Sähköisillä potilastietojärjestelmillä tavoitellaan ennen kaikkea potilasturvallisuutta tietojen siirtyessä ajantasaisesti sekä parempaa hoidon laatua, kun yhtenäisesti kirjattujen tietojen avulla saadaan tietoa hoidon vaikutuksista.


Kaikki nämä kuulostavat erittäin tavoiteltavilta päämääriltä, mutta millä hinnalla tavoitteeseen mahdetaan päästä. Julkisuudessa on keskusteltu paljon uusien potilastietojärjestelmien kehittämisen korkeista kustannuksista, ja että niihin investoitua rahaa odotetaan saatavaksi takaisin alenevina terveydenhuollon kustannuksina. Vähemmän on kuitenkin toistaiseksi kiinnitetty huomioita hintaan, jonka potilaat ja kätilöt tietojärjestelmien käyttöönotosta saattavat joutua maksamaan. Mutta mikä hintalappu laitetaan synnytyskokemukselle, johon on negatiivisesti vaikuttanut kivunlievityksen viivästyminen monivaiheisen lääkekirjauksen vuoksi? Mitä maksaa synnyttäjän turvattomuuden tunne, johon on myötävaikuttanut tietojärjestelmän käytön monimutkaisuudesta johtuva kätilön läsnäolon vähyys? Minkä hintainen on heti alkuunsa päättynyt imetys, kun perhe ei ole saanut riittävää tukea ja ohjausta kätilön ajan kuluessa olennaisten tietojen etsimiseen järjestelmästä? Paljonko maksaa kätilön työuupumus, joka on aiheutunut riittämättömästä koulutuksesta tietojärjestelmän käyttöön tai liian suuresta tehtäväkuormasta uutta opetellessa?

Kuva: CO0 Pixabay


Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi viime vuonna näyttöön perustuvat suositukset terveydenhuollon organisaatioille digitalisaation hallintaan. Niissä esitetään keinoja, joilla digitalisaatiosta saavutetaan paras mahdollinen hyöty, sekä ehdotetaan johdolle tapoja auttaa henkilöstöä tietojärjestelmien käyttöönotossa. Näiden suositusten mukaan tietojärjestelmien tulisi olla helppokäyttöisiä. Uusien järjestelmien käyttöön olisi järjestettävä riittävästi koulutusta ja tukea. Johdon tulisi varmistaa riittävät henkilöstöresurssit sekä minimoida kiirettä käyttöönottovaiheessa sekä huomioida henkilöstön tuen tarpeet ja turvata heidän työhyvinvointi myös muutostilanteissa. Johdon tehtävä on myös vaatia tietojärjestelmiltä käytettävyyttä ja sen kehittäjiltä käyttäjäkokemusten huomioonottoa sekä edellyttää vikojen korjaamista. Järjestelmät tulisi koekäyttää ennen varsinaista käyttöönottoa, jotta huonolta käytettävyydeltä ja tiedonkulun ongelmilta vältyttäisiin. Lisäksi terveydenhuollon ammattilaiset tulisi ottaa mukaan järjestelmien kehittämiseen ja antaa heille mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä. Henkilöstöltä tulee myös pyytää palautetta, tehdä sen antaminen helpoksi sekä informoida heitä palautteen vaikutuksista.

Suositukset vaikuttavat itsestään selviltä, mutta silti terveydenhuollon organisaatiot tuntuvat kompuroivan tietojärjestelmiä käyttöönottaessaan. Koulutuksesta, käyttöönoton aikaisesta tuesta ja työhyvinvoinnin huomioimisesta tuskin kannattaa säästää. Ei silloinkaan, kun tietojärjestelmien kehittämisestä aiheutuneet kulut ovat ylittäneet asetetun budjetin. Vääristä asioista säästäminen kun voi käydä entistä kalliimmaksi kaikille osapuolille.

Kätilön työhön digitalisaatiolla on sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Se voi muun muassa mahdollistaa uuden oppimisen ja työn tarkastelun uudesta näkökulmasta. Kuitenkin lukuisat kätilöt kohtaavat tälläkin hetkellä työssään tietojärjestelmistä aiheutuvien haasteita. Varsinkin poikkeusolosuhteiden aikana potilastietojärjestelmän käytettävyys korostuu entisestään ja helppokäyttöisyys olisi erityisen tärkeää. On selvää, että jokainen kätilö haluaa keskittyä siihen kaikkein olennaisimpaan eli kätilötyöhön: kohtaamiseen, hoitamiseen, ohjaamiseen ja läsnäoloon, potilastietojärjestelmän toimiessa hyvänä työvälineenä kätilötyön kirjaamisessa – ei kaiken huomion kohteena.



Päivi
kätilö
Kätilöliiton hallituksen jäsen



Lähde:

THL 2019. Miten tietojärjestelmät palvelevat terveydenhuollon ammattilaisten työtä? Vaikutukset työhön ja työhyvinvointiin. Digityö ja stressi -hankkeen loppuraportti. Työpaperi 4/2019. Saatavilla: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-279-6